sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Leffoja ja leivoksia

Nyt on pakko tulla kehumaan tänne blogin puolelle perjantaina ensi-illassa näkemääni G.I.Joe- elokuvaa. Se ylitti roimasti odotukseni ja voisin mennä katsomaan sen jopa uudestaan. Innolla odotellen leffan ilmestymistä DVD:lle. Kotona olin vasta puolenyön jälkeen. Lauantaina nukuin ihanan pitkään ja kävin koiran kanssa virkistävällä lenkillä. Svetan ja Julian kanssa meilläpäin sitten syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin leffoja, mm. Bridget Jonesia. Illalla lähdettiin Svetalle yöksi, koska kotona oli 5 pikkuveljen kaveria lanittamassa :D Svetalla kuunneltiin musiikkia, leivottiin lusikkaleipiä sekä suklaajuustokakkua. Nami, että oli hyvää! Tänään olisi tiedossa chillailua Pipsan kanssa <3 Mites teidän viikonlopput?


Perjantaina tämä kesäinen paita huusi nimeäni, kun valitsin asukokonaisuutta. Luulen, että auringonpaisteella taisi olla isokin vaikutus paidan pukemiseen. Lämpimämpiä kelejä odotellessa, jotta tämä väri-ihanuus pääsisi aktiivisempaan käyttöön <3

paita  H&M
farkut  Gina Tricot
lasit  Gina Tricot
toppi  Saksasta

bootsit  RIO (Ruotsista)


<3: Tuulia


Rise (leave me alone) - Safri Duo

18 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä ja monipuolisia kuvia! Muutenkin blogi vaikuttaa kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Henna! :) kiitos kivasta kommentista <3

      Poista
  2. ooi, kiva blogi ja ihania kuvia!(:

    VastaaPoista
  3. Kiva blogi sinulla (: ja olet myös nätti :) kiitos kun liityit minun blogiin :) käytyään katsomassa myös toisen blogini :) http://koetukseni.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hertta :-) ! Juu käyn :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja toi paita sopii sulle täydellisesti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pupu! :) sopii sulle myös varmasti! <3

      Poista
  5. Ei vitsiit rakastuin iha tähän sun blogiin :)! Ja mitä mä noita biisejä ja vaatteitaki kattelin nii on kyllä aika samanlaine maku :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun superihana paras kommentti! <3 joo mäki huomasin päiväl et meil on iha samnlaind tyyli! :) :D

      Poista
  6. Ihania vaatteita! Pitäisi kai käydä Saksassa...
    Tervetuloa osallistumaan blogimme kilpailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) Ja eihän mulla ole vain kuin tuo valkoinen alustoppi Saksasta? :D juu, voisin vaikka osallistuakkin!:)

      Poista
  7. Voi ku ihania kuvia! Ja nuo vaatteet! <3 Oot niin kaunis vielä! :)

    VastaaPoista
  8. kivoja kuvia ja siistit bootsit! :) käy kurkkaamassa munkin blogiin jos kiinnostaa!:)

    >> petra-inmyownworld.blogspot.fi

    VastaaPoista

Piristit päivääni ♥