torstai 4. huhtikuuta 2013

Urheilu intoilua

Tänään käytiin ostamassa minulle lenkkeilyä varten uusia urheiluvaatteita. Mukaan tarttui kahdet juoksuhousut, tuulitakki ja juoksukengät. Näillä uusilla, ihanilla vaatteilla oli hyvä aloittaa kevään lenkkeilykausi. Tänään kevään toisen lenkin jälkeen fiilis oli mitä mahtavin ja jalat sopivan kipeinä (:


Sori, kengissä vielä laput ulkokuvissa :D

tuulitakki  SOC
juoksuhousut  Nike
juoksukengät  Adidas


Oii, nämä kengät on vaan niin ihanat <3 (Ja SUPERHYVÄT jalassa!)


Hyvää urheilutäytteistä keväänalkua kaikille!

<3: Tuulia


Tämä biisi on ihan huippu ja tätä sitten fiilistellään elokuussa livenä Weekend- festareilla.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Leffoja ja leivoksia

Nyt on pakko tulla kehumaan tänne blogin puolelle perjantaina ensi-illassa näkemääni G.I.Joe- elokuvaa. Se ylitti roimasti odotukseni ja voisin mennä katsomaan sen jopa uudestaan. Innolla odotellen leffan ilmestymistä DVD:lle. Kotona olin vasta puolenyön jälkeen. Lauantaina nukuin ihanan pitkään ja kävin koiran kanssa virkistävällä lenkillä. Svetan ja Julian kanssa meilläpäin sitten syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin leffoja, mm. Bridget Jonesia. Illalla lähdettiin Svetalle yöksi, koska kotona oli 5 pikkuveljen kaveria lanittamassa :D Svetalla kuunneltiin musiikkia, leivottiin lusikkaleipiä sekä suklaajuustokakkua. Nami, että oli hyvää! Tänään olisi tiedossa chillailua Pipsan kanssa <3 Mites teidän viikonlopput?


Perjantaina tämä kesäinen paita huusi nimeäni, kun valitsin asukokonaisuutta. Luulen, että auringonpaisteella taisi olla isokin vaikutus paidan pukemiseen. Lämpimämpiä kelejä odotellessa, jotta tämä väri-ihanuus pääsisi aktiivisempaan käyttöön <3

paita  H&M
farkut  Gina Tricot
lasit  Gina Tricot
toppi  Saksasta

bootsit  RIO (Ruotsista)


<3: Tuulia


Rise (leave me alone) - Safri Duo

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Easter holidayyyy

Ihanaa pääsiäistä kaikille! Ulkona paistaa aurinko ja kaikki kevään merkit on jo näkyvissä :) Mulla on kertynyt tässä parilta päivältä jonkin verran asukuvia ja niitä on kyllä hyvä jakaa teillekin. Onhan ne kuitenkin tätä blogia varten otettu :) Ihanaa, kun on voinut alkaa käyttämään aurinkolaseja päivittäin. Mun mielestä aurinkolasit kruunaa asukokonaisuuden taikka jos ei ole meikannut voi vaan heittää lasit päähän ilman, että tarvitsee miettiä miltä näyttää. Eilen chillailtiin Julian kanssa Svetalla ja oli tosi kiva päivä. Tänään olen tehnyt vaikka mitä ja illalla olen menossa Aneten ja Patin kanssa leffaan katsomaan G.I.Joeta. Ciaoo pupuset!

takki  H&M
paita  Lindex
hame ja legginsit  H&M
lasit  Gina Tricot
kengät  Puolasta

<3:lla Tuulia


Mirrors - Justin Timberlake