tiistai 4. syyskuuta 2012

Sweet 15 ♥

Tässä lähiaikoina on taas tapahtunut kaikkea kivaa. Ensinnäkin, mulla oli sunnuntaina synttärit! :-) Sain kaikkea kivaa vanhemmilta. Kaverisynttärit pidän vasta parin viikon päästä, kun kaikki tapetit on vaihdettu kotiimme (meillä on siis tapettien vaihtoremppa menossa). Synttäripäivästä ja lahjoista teen erillisen postauksen, ongelmana on vain se etten pysty liittämään kuvia veljeni koneelle, kyllä se vielä onnistuu. Viikonlopun jälkeen olen käynyt jo kaksi kertaa ravintolassa, italialaisessa ja meksikolaisessa :D Maanantaina kun käytiin siinä meksikolaisessa, niin ihmettelimme, että miksi se viereinen kiinalainen ravintola oli suljettu  poliisinauhoilla. Tarjoilija sitten kertoi, että oli tapahtunut ammuskelu, josta te varmaan tiedättekin (Aikatalossa). Ruokailun jälkeen käveltäessä kiinalaisen ohi tiirailimme sisään päin ja näimme kun sieltä lattialta hinkattiin ISOA veritahraa pois. Siis seriously, salee me nähtiin kun ne tutkijat siivosi niitä jälkiä... :D Olen katsonut myös lähiaikoina paljon leffoja mm. Project x (taas), alphadog, Camp rock (:-D) yms. Perjantaina olin Amaalin kanssa Anetella yötä. Oli ihana tehdä taas sellainen irtiotto arjesta. Olen nähnyt myös paljon kavereita :) Jentsu oli meillä lauantaina yötäOli kiva taas jutella Jentsun kanssa pitkästä aikaa, kun koulussa ei siihen ole kunnon mahdollisuutta. :( Gabinkin kanssa aina välillä iltaisin chillailen, naapureita kun ollaan :D Mulla on hirveä kuumotus tuon tulevan Nickelbackin keikan suhteen, koska se on mun lempibändi, mutta mun meno sinne ei ole varma kun ei edes lippuja ole! Kuolen jos en pääse sinne. Haha :D Tänään käytiin viemässä Danielin äiti ja veli lentokentälle, kun ne oli 3 viikkoa täällä Suomessa ja nyt ne lähti takaisin Chileen. Tulee kyllä ikävä heitä <3 :( Käytiin siinä samalla Starbucksissa, nami mami. Illalla mulla oli vielä kitaratunti. Tässä jotain sekalaisia kuvia, anteeksi jo etukäteen, kuvat on kännykkäkameralaatua.


Gabi :)


Julian rippijuhlasta 


Danielin veli David :)


Ja tämä on sieltä bussista, kun oltiin menossa Weekendiin :D


Maanantain ravintola reissu, Daniel ja David.


Chile vieraiden ensimmäinen ilta Suomessa. Käytiin silloin lähellä olevassa Intialaisessa ravintolassa. Kunnon turistimeininkiä :D Kuvassa minä, sisko, David ja Danielin äiti Patricia.

Ja tähän loppuun kuva musta viime syksynä :-)


:Tuulia


Nobody knows - Darin

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Can`t say no

Mä oon ollut tässä pari viikkoa kipeenä, koulustakin olin puoli viikkoa poissa. Mulla on joku raju flunssavirus, tai niin se lääkäri ainakin sanoi. Nyt oon kyllä paranemiseen päin :) Maanantaina oltiin Julian kanssa Lintsillä, koulun jälkeen. Ranneke saatiin puoleen hintaan eli 18 eurolla. Reissu oli hyvä, koska ihmisiä ei ollut melkein ollenkaan ja pyytämällä laitteita pyöritettiin koko ajan uudestaan ja uudestaan. Illan päätteeksi maistettiin Lintsin uutta herkkua, choco kebabia. Oli hyvää! Suosittelen kaikille makean ystäville :) Kuvia lisään myöhemmin, kun saan ne Julialta. Tänään lähti tilaukseen Nellyn aleista Cheap mondayn paita. Siitä sitten lisää, kun se saapuu postissa. Tänään sain myös tietää, että kamerani korjaus menee vakuutuksen piikkiin! Olen niin iloinen, koska sitten voin taas kuvailla joka päivä ja se tarkoittaa myös bloggailua enemmän :) Koulukuvatkin lähti tänään tilaukseen netin kautta. Tänä vuonna kuvat onnistuivat odotettua paremmin :)
 
 
Tämän harmaan paidan ostin vähän aikaa sitten Ginasta! Tykkään siitä todella paljon ;)
 
 
paita  Gina Tricot
vyö  Gina Tricot
farkut  Gina Tricot
korvikset  Seppälä
ballerinat  K-Citymarket
 
 
Mun uudet halpis ballerinat loppu kesäksi :)
 
 
 

 
:Tuulia :)

 
Can`t say no (Drums of London remix) - Conor Maynard

torstai 23. elokuuta 2012

Italia part two

Mä olin neljä kuukautta sitten Italiassa ja matkan jälkeen julkaisin vain yhden postauksen reissusta. Ajattelin nyt julkaista vielä loputkin kuvamateriaalit, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)






























Oli tosi ihana reissu ♥ 

:Tuulia


Pound the alarm - Nicki Minaj